Yhteystiedot

Taivaanvahti / Ursa ry
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Harvinaisia halomuotoja - 16.12.2015 klo 06.34 Rovaniemi Havainto numero 46527

Näyttävyys: IV / V

Neljäntenä yönä vauhtiin päästiin vasta aamulla. Ja näytelmä poikikin mielenkiintoisia muotoja. Kuvissa on selvä outo, toistaiseksi tunnistamaton halomuoto Moilasen kaareen liittyen. Katso lopun lisäselostus kyseiseen haloon liittyen. Pyramidikiteiden esiintyminen jääsumussa oli myös erittäin toivottu ja iloinen yllätys.

1. kuva on suurennos 9 kuvan pinosta klo 07:52-07:57. Kuvassa erottuu selvästi tunnistamaton vaakasuora halo sivuamassa Moilasen kaaren alinta pistettä. Kuvassa näkyy hyvin myös 9° rengas ja sen sijainti mainittuihin kaariin verrattuna.

2. kuva on yksittäisruutu klo 07:25. Kuvassa näkyy ettei 22° renkaan alaosassa ole mitään kirkastumaan merkkinä allasivuavasta. Tuosta seuraavan Parry tulkinnan mukaan idenfioitu Hastings erottuu tässä yksittäisessä ruudussa ja se nähtiin myös visuaalisesti.

3. kuva on 9 kuvan pino klo 07:52 - 07:57. Kuvassa näkyy eritavoin käsiteltynä laajempi näkymä näytelmästä. Aurinkokaari ja Hastings hahmottuvat hyvin. Tässä Hasting tulkinta on peruja siitä, että 22° sivuavista ei näy kuvissa merkkiäkään. 22° renkaan lakipisteen tiukka kaari on mitä suuremmalla todennäköisyydellä yläkupera Parryn kaari.

4. kuva on suurennos 21 kuvan pinosta klo 08:00-08:11. Kuvassa näkyy Moilasen kaari ja sitä sivuva tunnistamaton kaari hyvin.

Kuvat 5 ja 6 on klo 07:21 - 07:30 välillä kerätystä kidenäytteestä. Kuvassa 5 on suurennettu dropletin poksahduksesta syntynyt pyramidipäinen kidealkio.

Kuvat 7 ja 8 on klo 08:02 - 08:10 kerästystä kidenäytteestä. Paljon epämääräisiä kiteitä, joissa ilmeisesti on pyramidipintoja. Silti oppikirjamaisia pyramideja oli näytteessä kohtalaisen vähän.

Sananen tunnistamattomasta halomuodosta. Tähän on rastittu toistaiseksi tuo Moilasen kaarta vaakasuoraan sivuava kaari tunnistamattomaksi. On kuitenkin todennäköistä, että kyseessä on Mikkilän kaareksi kutsuttu jo pariin kertaan kuvattu ilmiö. Ongelma vain on, että tässä kuvatun kaltainen kaari ei selity alkuunkaan Mikkilän kaaren selitykseksi tarjotulla mallilla. On siis mahdollista, että Mikkilän kaaren nykyinen selitys on väärä. Siksi tämä tunnistamaton halomuoto tulkinta hyvin suurella todennäköisyydellä muuttuu myöhemmin Mikkilän kaareksi.


Havainnot samasta aiheesta
Lisätiedot
  • Valonlähde
    • Keinovalo
  • Halon synnyttäneiden jääkiteiden sijainti
    • Jääsumu
  • Yleiset halomuodot keinovalo
    • 22° rengas info

      22° rengas on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin briljantimpaan 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun loopin. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       


      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Auringonpilari info

      Auringonpilari on Auringosta ylös- ja alaspäin jatkuva valopylväs. Ilmiö on sitä selkeämpi mitä matalammalla Aurinko on.

      Toisin kuin muut halot, pilarit ovat tavallisia kaikissa jääkidepilvissä. Niitä nähdään niin yläpilvissä, keski- ja alapilvistä syntyneissä jääkidepilvissä kuin jääsumuissa. Talvisin pimeän aikaan jääsumu synnyttää ulkovalaisinten ylle pilareita, jotka voivat ulottua jopa zeniittiin saakka. Luonnollisilla valonlähteillä pilari on huomattavasti lyhyempi.

      Pilarit ovat yleisiä ja usein se on halonäytelmän ainoa halomuoto. Auringolla tai kuulla pilarin voi nähdä yhteensä jopa 100 päivänä ja yönä vuodessa. Pilari saattaa kuitenkin jäädä helposti huomaamatta, koska se esiintyy lähinnä valonlähteen ollessa matalalla, jolloin se jää helposti piiloon näköesteiden taakse.

      Auringonpilariin liittyy erikoinen ilmiö nimeltä valeaurinko. Se on aivan Auringon juuressa, yleensä sen alapuolella näkyvä Auringon kuvajainen. Tyylipuhdas valeaurinko hämää havaitsijaa luulemaan sitä Auringoksi. Näin tapahtuu silloin kun itse Aurinko on näkymättömissä paksumman pilven takana. Joskus taas Aurinko voi olla näkyvillä, mutta on hankalaa sanoa kumpi on oikea Aurinko.

      Valeaurinkoja nähdään keski- ja alapilvistä satavassa jääkiteisessä virgassa.

       

      Talvinen auringonpilari näkyy keskipilviä vasten matalalla olevassa, mahdollisesti maanpinnalle saakka ulottuvassa jääkidekerroksessa. Kuva Kalle Hård.  

       

      Yläpilveen syntynyt auringonpilari. Kuva Mikko Peussa.

       

      Cirrus-pilvien kuiduissa näkyy kaksi erillistä auringonpilarin kirkastumaa. Kuva Mikko Peussa.  

       

      Auringonpilari matalista pilvistä satavissa jääkiteissä. Kuva Jukka Pakarinen.

       

      Silloin kun näkymä on matalalle horisonttiin, pilarissa voi näkyä selkeä kirkastuma horisontissa. Tässä valokuvassa kirkastuma on ainoa merkki pilarista. Kirkastuma syntyy koska jääsumukerros näennäisesti tiivistyy kohti horisonttia havaitsijasta kauemmaksi mentäessä. Kovin pienialaisessa jääsumussa kirkastumaa ei voine näkyä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntyneitä ulkovalaisinten pilareita. Kuva Jari Luomanen.

       

      Aurinko ja valeaurinko. Havaitsija ei hetkeen tiennyt kumpi kahdesta häikäisevästä valopallosta oli oikea Aurinko. Kuvista näkyy että oikea Aurinko on näistä ylempi. Kuva Tiinamari Vilkko.

    • Sivuaurinko info

      Sivuauringot ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • Horisonttirengas info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringosta, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° rengas info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristönkaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin briljantimpi 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. Sensijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • Ala-aurinko info

      Ala-aurinko on valonlähteen alapuolella näkyvä valkea valokeskittymä. Se sijaitsee yhtä paljon horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella.

      Ala-auringon muoto vaihtelee. Joskus se on täysin pyöreä spotti, mutta useimmiten se on pystysuunnassa enemmän tai vähemmän venähtänyt. Mitä matalammalla Aurinko on, sitä helpommin ala-aurinko venähtää ja alkaa muistuttamaan pilaria.

      Ala-aurinkoa havaitaan niin lentokoneesta kuin maanpinnalta jääsumussa. Tyypillisessä tilanteessa se näkyy joko yksinään tai pelkän pilarin kanssa. Jääsumussa ala-aurinko on kauniisti kimaltelevien kiteiden muodostama enemmän tai vähemmän kiinteä valoalue.

      Ilmavirtauksen taipuminen voi vääntää ala-aurinkoa vinoon. Vinoja ala-aurinkoja on nähty varsinkin vuoristojen harjoilla. Lentokoneesta on valokuvattu ala-auringosta jatkuvia kaarevia siimoja, jotka ovat epäilemättä lentokonetta lähellä olevien kiteiden kallistumisen aikaansaamia.

       

      Ala-aurinko jääsumussa. Kuva on otettu pienen hiekkakasan päältä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko kimaltelee jääsumun kiteissä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Ala-aurinko Kuun valossa. Kuun heikon valovoiman vuoksi lumen pintaa vasten näkyvässä alakuussa ei erotu erillisiä kiteiden välkkeitä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko lentokoneesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Lentokoneesta kuvattu ala-aurinko. Tämä on lähikuva ylempänä olevasta tilanteesta. Kuva Marko Riikonen.

       

      Ala-aurinko ja värikäs alasivuaurinko lentokoneesta. Kuva Marko Mikkilä.

       

      Vuoristossa kuvattu vino ala-aurinko. Vinous on seurausta ilmavirtauksen taipumisesta vuoren harjalla. Kuva Claudia Hinz.

       

      Lentokoneesta kuvatusta ala-auringosta jatkuu kaareva siima alaspäin. Tämä on mitä luultavimmin seurausta ilmamassan taipumisesta lähellä lentokonetta. Pienille kiteille ilma on viskoosista väliainetta ja ne kallistuvat ilmamassan mukana aiheuttaen siimaefektin. Kuva Reima Eresmaa.    

  • Harvinaiset halomuodot keinovalo
    • Yläkupera Parryn kaari info

      Yläkupera Parryn kaari on V-muotoinen, 22° ylläsivuavan kaaren yläpuolella näkyvä värillinen kaari. Tämä halo syntyy vain matalilla, alle 16 asteen Auringon korkeuksilla. Yläkupera Parry nähdään normaalisti hyvin kehittyneen 22° ylläsivuavan kaaren yhteydessä, mutta varsinkin jääsumussa ylläsivuava voi olla heikko ja jopa puuttua kokonaan.

      Yläpilvissä tämä Parryn kaaren osamuoto on hyvin harvinainen vierialija. Sen sijaan lumitykkien aikaansaamissa jääsumuissa se saattaa osua kohdalle jopa joka talvi.

       

       

      Yläkupera Parryn kaari (alempi nuoli) esiintyy tässä tyypilliseen tapaan 22° ylläsivuavan kaaren muodostamassa "kuopassa". Näkyvillä on myös yläkovera Parryn kaari (ylempi nuoli). Kuva Heikki Mahlamäki.

       

      Mitä matalammalla Aurinko on, sitä alempana 22° ylläsivuavan kaaren kuopassa yläkupera Parry sijaitsee, ja sitä hankalammin se on erotettavissa. Kuva Marita Heikkala.

       

      Simulaatiot yläkuperasta Parryn kaaresta kolmelle Auringon korkeudelle. Halo on teoriassa sitä kirkkaampi mitä matalammalla aurinko on. Vertailukuviona 22° rengas. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Yläprimääri Tapen kaari info

      Yläprimääri Tapen kaari on valonlähteestä yläviistoon näkyvä kirkastuma, joka tyypillisesti esiintyy 46° ylläsivuavalla kaarella. Parhaimmillaan yläprimäärissa Tapen kaaressa ilmenee väkäsmäistä, simulaatioiden ennustamaa muotoa. Halon kanssa esiintyy normaalisti myös Parryn kaari, sillä molemmat halot syntyvät samassa Parry-asennossa leijailevista jääkiteistä. Parry-kiteitä sisältävien pilvien pienialaisuus voi kuitenkin olla esteenä näiden halojen samanaikaiselle näkymiselle.  

      Yläprimääri Tapen kaari havaitaan pääasiassa lumitykkien synnyttämissä jääsumuissa, yläpilvissä se on huomattavasti harvinaisempi. Aktiivinen harrastaja voi bongata sen laskettelurinteiden jääsumuista ainakin kerran talvessa.

      Yläprimäärin Tapen kaaren voi nähdä myös auton kuuraisessa tuulilasissa. Parhaiten tällaiset pintahalot saadaan esiin pimeällä käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua.

      Tapen kaarille on käytetty myös nimeä 46° Parryn kaaret. 

       

      Yläprimääri Tapen kaari (nuolet) on yleensä melko epämääräinen kirkastuma 46° ylläsivuavalla kaarella, mutta tässä halonäytelmässä siinä erottuu simulaatioiden ennustamaa väkäsmäistä muotoa. Kuva Sauli Koski.

       

      Yläpilvissä näkyvän yläprimääriksi Tapen kaareksi sopivan spektrikirkastuman tulkinta ei ole aina suoraviivaista, sillä kyseessä voi olla myös pilvien rajaama 46° ylläsivuavan kaaren pätkä. Jos halonäytelmässä on samoihin aikoihin esiintynyt Parryn kaari, yläprimäärin Tapen kaaren tulkinta vahvemmalla pohjalla, sillä halot syntyvät samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä. Tässä näkyvillä onkin Parryn yläkupera osamuoto, mutta se ei erotu hyvin infoboxin pienikokoisesta kuvasta. Kuvan kontrastia on vahvistettu runsaasti. Kuva Reima Eresmaa.  

       

      Yläprimääri Tapen kaari tuulilasin kuurakiteiden halonäytelmässä. Zyk tarkoittaa zeniitinympäristönkaarta. Valona on kirkas led-lamppu. Havaintotilanteessa hyvin selkeät tuulilasihalot heikkenevät merkittävästi valokuvissa, paras tapa niiden dokumentoimiseksi on videokuvaus. Kuva Jari Luomanen.

       

      Simulaatiot yläprimäärin Tapen kaaren väkäsistä neljälle Auringon korkeudelle. Vertailukuvioina ovat 46° ylläsivuava kaari ja 22° ja 46° renkaat. Yläprimääri Tapen kaari ja 46° ylläsivuava kaari eivät näy 32 astetta suuremmilla valonlähteen korkeuksilla. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • 9° rengas [Van Buijsen] info

      9° rengas eli Van Buijsenin halo on toiseksi pienin aurinkoa ympäröivä rengamainen halo. Se syntyy pyramidikiteistä ja on yleisimmin havaittu kuudesta pyramidirenkaasta.

      Toisin kuin muut pyramidihalot, joita nähdään lähinnä pelkästään vuoden kesäisellä puoliskolla, 9° rengasta havaitaan kautta vuoden. Talvella siitä saadaan valokuvia Kuun ympäriltä. Tyypillisessä halonäytelmässä, varsinkin talvella, 9° rengas esiintyy pelkän 22° renkaan kanssa. Se on myös monimuotoisten pyramidihalonäytelmien peruskalustoa kesäkaudella.

      Van Buijsenin halon näkyessä 22° rengas on usein tavallista leveämpi. Tämä lienee merkki kahden muun pyramidirenkaan, 23° ja 24° renkaiden yhteensulautumisesta 22° renkaan kanssa. Toisaalta leveän renkaan saavat aikaan myös pienet kiteet ja siksi 22° renkaan paksuus ei ole tae 9° renkaan esiintymiselle.

      Tyypillinen 9° rengas ei ole erityisen silmiinpistävä ja se huomataan monesti vasta valokuvista. Toisinaan halon näkymista heikentää auringon läheisyydessä esiintyvä voimakas taustahehku. Päivätaivaalla kupera peili on suureksi avuksi 9° renkaan visuaalisessa havaitsemissa. Ahkera halotaivaan tarkkailija saa Van Buijsenin halon saaliikseen useita kertoja vuodessa.

      Kaikkia kuutta pyramidirengasta on havaittu myös lumen pinnalla. Vain 9° ja 24° renkaat on lumella nähty paljain silmin, muut on saatu esille ottamalla halonäytelmästä useita valokuvia, jotka on pinottu yhdeksi keskiarvokuvaksi. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä.

       

      Van Buijsenin halo (nuoli) kuun ympärillä seuranaan pelkää 22° rengas. Kuva Jaakko Kuivanen.

       

      9° rengas monimuotoisessa halonäytelmässä. Merkinnät r ja p tarkoittavat rengasta ja parheliaa. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      9° rengas lumen pinnan jääkiteissä. Näkyvillä olivat myös 22° ja 24° renkaat, mutta tässä kuvassa ne ovat rajautuneet lähes kokonaan pois. Kuva Markku Kauppinen.

    • 35° rengas [Féuillee] info

      35° rengas eli Féuilleen halo yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Halo on yleensä siinä määrin himmeä, että sen huomaaminen vaatii kuperan peilin kautta katsomista.

      Valokuvia pinoamalla Féuilleen halo on saatu esiin monista pyramidihalonäytelmistä, joissa sitä ei näkynyt visuaalisesti. Tässä menetelmässä halonäytelmästä otetaan jalustalta useita peräkkäisiä kuvia, jotka koostetaan tietokoneella yhdeksi keskiarvokuvaksi.

      Pinoamistekniikan avulla 35° renkaan saa esille vaatimattomankin oloisista pyramidihalonäytelmistä. 35 rengas joka on niin kirkas että se näkyy paljain silmin ilman mitään apuvälineitä on sensijaan erittäin harvinainen.

      35° renkaan synnyttävä valonreitti käyttää samoja pyramidijääkiteen pintoja kuin 20° renkaan valonreitti ja siksi 35° renkaan seurassa näkyy yleensä myös 20° rengas.

      35° rengasta, kuten muitakin pyramidihaloja 9° rengasta lukuunottamatta, nähdään Suomen taivaalla lähes yksinomaan vuoden kesäisellä puoliskolla. Harvemmin pyramidihaloja tavataan meillä jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, tyypillisesti alle -30° C lämpötilojen vähäisyys maassamme.

      Lohtua kuitenkin tarjoaa se, että kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Tosin suoraan on tähän mennessä lumella nähty vain 9° ja 24° renkaita, loput pyramidihalot on saatu esille edellä mainitulla pinoamismenetelmällä. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Hyvä seikka on, ettei lämpötilojen tarvitse tällöin olla läheskään niin alhaisia kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Halonäytelmä hyvin kehittyneellä 35° renkaalla (nuoli). Kuva Jari Luomanen.

       

      Heikko 35° rengas näkyy tässä keskiarvopinossa, joka on tehty noin 20:stä kymmenen minuutin aikana otetusta kuvasta. Vaikka 35° rengas ei näkyisi visuaalisesti taivaalla, pinoamalla se on mahdollista saada esiin useista pyramidihalojen näytelmistä. Kuva Marko Riikonen.

       

      138 kuvan maksimipino (yllä) ja yksittäinen kuva (alla) samasta halonäytelmästä lumen pinnalla. Maksimipinossa näkyvät 20° ja 35° renkaat. 22° rengasta paksuntanee 23° ja 24° renkaat. Kuvat Marko Riikonen.

    • Aurinkokaari info

      Aurinkokaari on pitkä valkea kaari, joka risteää itsensä valonlähteessä. Aurinkokaaren esiintymiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin: niihin jotka näkyvät Parryn kaaren kanssa ja niihin jotka näkyvät ilman sitä.  

      Parryn kaaren seurana näkyvää aurinkokaarta voidaan kutsua klassiseksi aurinkokaareksi, sillä tiedämme kuinka se syntyy: se syntyy samoista Parry-asennossa leijailevista kiteistä kuin Parryn kaarikin. Näin muodostunut aurinkokaari ilmenee yleensä pitkänä kaarena joka parhaimmillaan muodostaa täyden loopin valonlähteen päällä (kuitenkaan hyvin korkealla Auringolla halo ei risteä valonlähteessä ja näkyy valonlähteen alapuolella).

      Yläpilvissä klassinen aurinkokaari on erittäin harvinainen, lumitykkien muodostamissa jääsumuissa sensijaan Parry-asennon aiheuttama aurinkokaari on nähtävissä huomattavasti useammin, varsinkin jos käyttää valonlähteenä kirkasta kohdevaloa.

      Ilman Parryn kaarta esiintyviä aurinkokaaria nähdään pelkästään jääsumussa. Tällaiset aurinkokaaret ilmenevät Auringosta ylöspäin nousevina lyhyinä, 22° renkaan sisäpuolelle rajoittuneina kaaren pätkinä. Niitä on nähty jopa pelkän auringonpilarin seurassa. Ei tiedetä millainen kide aiheuttaa tällaisia aurinkokaaria.


       

      Aurinkokaari muodostaa täyden Auringossa risteävän loopin tässä halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumuun syntynyt halonäytelmä aurinkokaarella. Myös monia muita haloja on nähtävissä, osa näistä on merkitty kuvaan. Vaikka tästä kuvasta ei käy ilmi, aurinkokaari teki halonäytelmässä täyden loopin Kuun yläpuolella. Kuva Jari Luomanen.

       

       

      Simulaatiot aurinkokaaresta (nuoli) neljälle valonlähteen korkeudelle. Kalansilmänäkymä kattaa koko horisontin yläpuolisen taivaan. Apukuviona ovat 22° ja 46° renkaat. Aurinkokaari ei risteä valonlähdettä yli 60° asteen valonlähteen korkeudella. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Hastingsin vasta-aurinkokaari info

      Hastingsin vasta-aurinkokaari on laaja-alainen halo, josta on toistaiseksi nähty vain horisonttirenkaan yläpuolella olevia osia. Halon muoto on hyvin samankaltainen kuin Wegenerin vasta-aurinkokaarella ja Auringon korkeudesta riippuen se on tämän kanssa joko kokonaan tai osittain päällekkäinen.

      Hastingsin vasta-aurinkokaaren kanssa näkyy aina Parryn kaari sillä halot syntyvät samassa asennossa leijailevista kiteistä. Hastings jakautuu neljään osamuotoon, joista kukin sivuaa teoriassa yhtä neljästä Parryn kaaresta. Näistä vain yläkoveraa Parrya sivuava Hastings on havaittu.

      Hastingsin vasta-aurinkokaari on havainnoissa ollut joka kerta hyvin himmeä. Se on erittäin harvinainen. Kaikki valokuvat Hastingseista ovat jääsumusta. Yläpilvissä Hastings pitäisi olla mahdolista saada esiin ainakin valokuvia pinoamall.

      Hastingsin vasta-aurinkokaari Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Tässä halonäytelmässä sen seurana ei ole poikkeuksellisesti Wegenerin vasta-aurinkokaarta. Parryn kaari, joka syntyy samasta jääkiteen asennosta kuin Hastings, onkin paremmin kehittynyt kuin 22° ylläsivuava kaari, joka syntyy samasta asennosta kuin Wegener. Kuva Marko Mikkilä.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä, jonka runsaslukuisesta halomuotojen joukosta löytyy myös Hastingsin vasta-aurinkokaari. Se erkanee hyvin himmeänä Wegenerin vasta-aurinkokaaresta Auringon puolella taivasta ja kurottaa kohti Parryn kaarta. Wegener puolestaan jatkuu kohti 22° ylläsivuavaa kaarta. Hastingsin vasta-aurinkokaaret ovat kaikkissa havaituissa tapauksissa olleet kirkkaudeltaan hyvin heikkoja. Kuva Jarmo Moilanen.

       

      Simulaatiot Hastingsin vasta-aurinkokaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Myös Parryn kaaret on simuloitu, 22° rengas on esitetty viivalla. Simulaation valonlähteen korkeudella 75° Hastings olisi täydellisesti päällekkäin Wegenerin vasta-aurinkokaaren kanssa. Simulaation muilla valonlähteen korkeuksilla sen kaareutuminen poikkeaa Wegeneristä osittain. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.  

    • Alasivuaurinko info

      Alasivuauringot näkyvät horisontin alapuolella. Ne sijaitsevat samassa määrin horisontin alapuolella kuin valonlähde on horisontin yläpuolella. Näiden värillisten halojen näkymiseksi havaitsijan alapuolella on oltava jääkiteitä. Tällainen tilanne on mahdollinen joko maanpinnalla jääsumussa tai lentokoneesta havaitessa.

      Jääsumussa alasivuaurinkojen voi nähdä kimaltelevan erillisissä kiteissä varjoista lumipenkkaa vasten. Korkealta paikalta katsoessa jääkiteitä voi olla havaitsijan alapuolella niin paljon, että alasivuauringot ilmenevät samanlaisina kiinteinä valoalueina kuten lentokoneestakin.

      Jääsumussa kirkkalla lampulla luodussa halonäytelmässä halotaivas on mahdollista kääntää ylösalaisin niin että alasivuauringot näkyvät horisontin päällä. Tämä tapahtuu sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Koska alasivuauringot aiheuttavat laattakiteet ovat vaakasuunnassa leikattavissa kahteen symmetriseen puolisoon, näkymä vastaa täydellisesti sitä mitä näkyisi horisontin alapuolella jos valo olisi horisontin päällä.

      Lentomatkoilla alasivuauringot eivät ole erityisen harvinaisia, mutta ne ovat lyhytaikaisia ja saattavat siksi mennä sivu suun. Jääsumussa puolestaan on helppoa unohtaa katsoa maata vasten näkyvää alasivuauringon värillistä kidevälkettä.

      Alasivuauringot on mahdollista talvella havaita myös jään pinnalla. Tällöin ne syntyvät joko jäälle kasvaneissa kiteissä tai harvemmin jäälle ilmasta laskeutuneissa kiteissä. Niitä voi nähdä myös kuuraisen auton lasi- ja peltipinnoilla.

       

      Kirkas valkoinen ala-aurinko ja sen molemmilla puolilla näkyvät värilliset alasivuauringot lentokoneesta kuvattuna. Halot sijaitsevat aina yhtä paljon horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella. Kuva Jouni Finnilä.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle sataneissa kiteissä. Kuva Ágnes Kiricsi.

       

      Alasivuauringot jään pinnalle kasvaneissa kiteissä. Kuva Jari Piikki.

       

      Kirkkalla lampulla jääsumuun luodussa halonäytelmässä on horisontin alapuoliset halot, alasivuaurinko ja ala-aurinko, saatu kiepsautettua horisontin päälle sijoittamalla lamppu horisontin alapuolelle. Tavallinen sivuaurinko näkyy horisontin alapuolella lampun tasossa. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alasivuauringot auton kuuraisessa tuulilasissa. Sivuaurinkojen läpi kulkee heikko alahorisonttirengas. Valonlähteenä käytetty lamppu on kuvan yläosassa konepellin päällä. Jos valonlähde on tuulilasin toisella puolella, kyse on tavallisista sivuauringoista. Kuva Marko Riikonen.

    • Moilasen kaari info

      Moilasen kaari on verraten terävä V-muotoinen halo suoraan valonlähteen yläpuolella. Sen etäisyys valonlähteestä kasvaa valonlähteen korkeuden noustessa. Valonlähteen ollessa horisontissa Moilasen kaari on 11 asteen etäisyydellä siitä.

      Moilasen kaaressa näkyy parhaimmillaan spektrin värejä. Himmeänä se on valkea ja kiinteän kaaren sijasta saattaa näkyä pelkästä kidevälkkeestä muodostuneena. Moilasen kaarella ei ole havaittu alempaa osamuotoa.

      Moilasen kaarta on nähty pelkästään jääsumussa. Kaiken lisäksi jääsumut Moilasen kaarella ovat miltei poikkeuksetta ihmistoiminnan synnyttämiä - tykkilumetuksen sekä tehtaiden ja voimaloiden savujen aikaansaannosta.

      Moilasen kaaren synty on vielä osin mysteeri. Halon aiheuttavaa rakennetta jääkiteessä ei ole pystytty tunnistamaan kidenäytteistä. Sen verran kuitenkin tiedetään, että halo osataan jo simuloida.

      Jääsumujen seassa talven viettävälle Moilasen kaari on varsin tavallinen näky.

       

      Moilasen kaari näkyy huomiota herättävänä V-kuviona Auringon ja 22° ylläsivuavan kaaren puolivälissä. Kuva Marita Heikkala.

       

      Moilasen kaaresta on valokuvia lähinnä matalta Auringolta, jolloin se on minimietäisyydellään, eli 11 astetta Auringon yläpuolella. Tässä halonäytelmässä Kuu on jo sen verran korkealla, että Moilasen kaari on minimietäisyyttään selvästi kauempana. Halo on hyvin heikko, sen alapuolella on vähän kirkkaampi Mikkilän kaari, joka tämänhetkisen teoreettisen ymmäryksen mukaan sijaitsee aina 11 astetta valonlähteen päällä. Kuva Jari Luomanen.     

       

      Simulaatiot Moilasen kaaresta neljälle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 22° rengas. Moilasen kaari etääntyy valonlähteestä sen korkeuden noustessa. Samalla se myös himmenee. Nähtävästi suurin valonlähteen korkeus jolla Moilasen kaari on valokuvattu on 27 astetta. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Tunnistamaton info

      Tunnistamaton, erikoinen, outo halomuoto. Jos ylläpito tunnistaa kohteen, lisätään se tunnistus ja poistetaan tämä ilmoitus havainnosta.

      Hyvin harvoin voi löytyä kokonaan uusi halo, jolloin sen havainto pysyy luokassa "tunnistamaton", kunnes kohde saa nimen tai työnimen.

Kommentteja: 7 kpl
Jari Luomanen - 26.12.2015 klo 22.01 Ilmianna

Mielenkiintoinen tapaus. Vertailun vuoksi omat Mikkilän kaaret: yksi ja kaksi.

Jarmo Moilanen - 26.12.2015 klo 22.30 Ilmianna

Kiitos linkeistä Jari.

Nyt täytyy vain selvittää mikä tuollaisen vaakasuuntaisen kaaren voi aiheuttaa ja se, sopiiko se näihin aikaisempiin tapauksiin. Niissäkin halo on ollut kieltämättä enemmän vaakasuora kuin V-muotoinen. Mikkilän kaaren selityshän hyvin asennoituneista sivuava-asennoisista kiteistä synnyttäisi voimakkaasti V-muotoisen kaaren. Kuvattujen tapausten eroa simulaatioihin on selitetty sillä, että niissä olisi ollut kyse kiteiden huonosta asennoitumista. Tässä kuitenkin kaari on selvästi terävä ja hyvin muodostunut. Tuo selitys ei siksi päde ainakaan tähän tapaukseen.

Alustavasti tosiaan vaikuttaa siltä, että Mikkilän kaaren syntyselitys on se mikä ei ole kunnossa. Toki, on vielä olemassa pieni mahdollisuus, että tämä kaari olisi ihan oman halonsa. Mutta tietäen Mikkilän kuvan ja Jarin linkkaamat kuvat niin ainakin itse olen kallistunut vahvasti sille kannalle, että tässä on nimenomaan samainen Mikkilän kaari.

Mutta tutkitaan asia kunnolla ennen kuin julistetaan tuomio.

Jari Luomanen - 26.12.2015 klo 22.44 Ilmianna

Joo, kyllä. Kimurantilta vaikuttaa, ei voi muuta sanoa. Enpä muista milloin olisin viimeksi odottanut niin paljon kidekuvia kuin nyt...

Mikko Peussa - 27.12.2015 klo 00.17 Ilmianna

Hienoa kun konkarit tekee loistavia halohavaintoja. Tämä on kyllä sellaista jatkuvaa opiskelua ja ihmettelyä, jos haluaa edes jotenkin teidän perässä pysyä. Mutta näistä juuri oppii ehkä eniten uutta.

Täällä lounaisessa kolkassa alkaa olla jääsumut tosi kortilla kun säät on tällaisia syksyisiä vielä joulukuun lopulla. Ei pääse edes testailemaan lampulla, tai yleensä millään.

Ehkä se on turkulaisten harrastajien kanssa vuokrattava pikkubussi ja lähdettävä retkelle pohjoiseen. Täällä ei enää tapahdu talvisin juuri mitään ;-)

Jari Luomanen - 27.12.2015 klo 10.20 Ilmianna

Lisäsin vielä "kauniita" USM-käsiteltyjä kuvia gallerian loppuun. Noissa Mikkilä näyttäisi kaartuvan hennosti ylöspäin. Siinä pienimmässä tulee vesileima hassusti vähän päälle, mutta sen idean näkee gallerian pikkukuvanäkymässäkin ihan hyvin.

Montakohan erilaista kaarta tuolla alueella mahtaakaan piilotella? No, eiköhän tämä selkeydy kun joskus saadaan Moilanen/Mikkilä-kaksikon kidesyntyä luonnon kiteissä selville.

Jarmo Moilanen - 27.12.2015 klo 11.00 Ilmianna

Hmm. Tuo Jarin käsittelemien kuvien kaari kyllä näyttäisi tottelevan aika hyvin sitä Mikkilän kaarelle aiemmin annettua selitystä. Tuossa on kuu aika korkealla ja Mikkilän kaaren selityksen V-muotoinen kaari oikenee jo aika paljon. Täytyy katsoa tarkemmin miten nuo aiemmin kuvatut tapaukset oikein sopii Mikkilän kaaren nykyiseen selitykseen. Tämä kyllä vihjaa jo siihen suuntaan, että tämän näytelmän kaarelle on ehkä sittenkin keksittävä toinen selitys.

Jarmo Moilanen - 29.12.2015 klo 17.11 Ilmianna

Lisäsin kidekuvat tähän ja muihinkin näytelmiin joista Rovaniemen 5-öisen kidejahdin aikana niitä otettiin.

Tällä linkillä saa listauksen kaikista 12.12. - 17.12. 2015 minun ja Riikosen Markon Taivaanvahtiin kirjaamista havainnoista.

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Kuvien käyttöpyynnön voit lähettää medialle -lomakkeella.

*

*

*
merkkiä jäljellä

Lähettämällä kommentin vahvistan, että ymmärrän ja hyväksyn Taivaanvahdin tietosuojakäytännön.