Newest observations

Contact information

Skywarden,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

Rare halos - 30.8.2022 at 09.30 - 30.8.2022 at 13.00 Juva Observation number 109020

Visibility IV / V

Petri Martikainen, Ursa (Itä-Suomi)

Tuesday's Pyramids. Around the sun, you could see a vague swirl throughout the morning, and that often bodes well. From the first stack of one hundred pictures, in addition to the usual shapes, a 9° ring stood out (picture 7). The show improved little by little and was at its best from ten o'clock onwards, when you could also distinguish a 24° tire from the stacks and a fifth from a 20° tire (pictures 1-3). A little later, a weak 23° upper parhelia (unless it was Parry) also stood out in the stack (picture 4). After 11:30 the cloud situation changed and the halos with it. 18° parhelia were now visible on the inside of the base ring (pictures 5-6). Halos were visible for another hour, but nothing new appeared.

Figure 1. Stack of 100 images at 10:17-10:27 (3xusm).

Figure 2. The bg version of the previous one.

Figure 3. The first image of the stack without manipulations.

Figure 4. Stack of 100 images at 10:45-10:55 (2xusm, bg).

Figure 5. Stack of 100 images at 11:42-11:52 (3xusm).

Figure 6. The bg version of the previous one.

Figure 7. Stack of 100 images at 9:30-9:40 (2xusm, bg).



More similar observations
Additional information
  • The halo was caused by lightsource:
    • Sunlight
  • Where are the ice crystals of the halo located?
    • Upper clouds
  • Common halos (in sunlight)
    • 22° halo info

      22° rengas on 22 asteen säteinen rengas valonlähteen ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa.

      Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.

      Talvella 22° rengas on mahdollista löytää varsin usein lumihangelta, missä se näkyy yleensä verraten harvojen kiteiden muodostamana spektrivärien kimalluksena. Sitä ei kannata sekoittaa väreiltään vieläkin näyttävämpään 46° renkaaseen, joka lumihangella on myös varsin tavallinen.

      Ulkovalaisimilla jääsumussa näkyvä 22° rengas ilmenee kolmiulotteisena sikarimaisena pintana, joka koostuu lukemattomien kiteiden välkähdyksistä. Lumen pinnalla tästä sikarista nähdään leikkauspinta, jolloin 22° rengas voi katsojan ja valon keskinäisestä sijainnista riippuen olla hyvin omituisen näköinen. Yleensä ulkovalaisimet ovat liian korkealla pinta-22° renkaan havaitsemiseksi ja siksi sen yleensä joutuu luomaan omalla valaisimella. 

      22° rengas on yleisin haloilmiö, sen voi taivaalla havaita noin 150 päivänä ja yönä vuodessa. 

       

      Yläpilveen syntynyt, osittainen 22° rengas Kuun valossa. Kuva Eetu Saarti.

       

      22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Täysi 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jari Luomanen.

       

      22° rengas lumen pinnalla, yllä yksittäisessä kuvassa, alla 97 kuvan pinossa. Pintahalot osoittautuvat tyypillisesti pettymykseksi yksittäisissä ruuduissa. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten käy ilmi ylemmästä kuvasta, jossa se muodostaa lumelle suljetun silmuka. Alla kaavio selvittää miksi näin käy: ulkovalaisimilla 22° rengas on teoriassa sikarin muotoinen kolmiulotteinen pinta ja lumen pinnalla näemme tästä sikarista leikkauksen, joka kaaviossa on kuvattu punaisella. Lampun ja havaitsijan keskinäinen sijainti määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kaavio Walt Tape.    

       

      Lampun valossa lumen pinnan 22° rengas ei välttämättä ympäröi valonlähdettä, kuten tässä kuvassa näkyy. Ylempänä oleva kaavio selvittää tilannetta. Vaihtamalla kaaviossa lampun ja havaitsijan paikkaa, päästään lähemmäksi tässä kuvassa ilmenevää tilannetta. Lampun ja havaitsijan keskinäinen asema määrää millaisena 22° renkaan poikkileikkaus ilmenee. Kuva Jarmo Leskinen.

       

      Lumen tai jään pinnalla näkyvä 22° rengas on silloin tällöin toispuoleinen, kuten tässä kuvassa. Kyse ei ollut siitä että toisella puolella ei olisi ollut sopivia jääkiteitä, sillä ilmiö näkyi samanlaisena kaikialla jäällä. Toispuoleisuuden voi selittää sillä, että pinnalle kasvaneet jääkiteet osoittavat kaikki suurinpiirtein samaan suuntaan. Kuva Marko Riikonen.

    • Sundog info

      Sundog (or 22° parhelia) ovat värillisiä valoläikkiä Auringon molemmin puolin. Niiden etäisyys Auringosta muuttuu Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla ne ovat 22 asteen etäisyydellä siitä. Mitä korkeammalle Aurinko nousee, sitä kauempana sivuauringot näkyvät ja sitä himmeämmiksi ne myös muuttuvat.

      Sivuaringot katoavat kun valonlähde nousee yli 60 asteen korkeudelle - Suomessa sekä Aurinko että Kuu pysyvät aina tätä matalammalla.  

      Jääsumussa sivuauringot ovat joskus häikäisevän kirkkaita. Tällöin on hyvät mahdollisuudet nähdä tuplasti kauempana Auringosta sijaitsevat, hyvin harvinaiset 44° sivuauringot.

      Sivuaurinkoja havaitaan jääsumussa myös ulkovalaisimilla. Tällöin ne ovat kaukaa katsottuna horisonttirengasmaisia valoviiruja, jotka ulottuvat korkeintaan 22 asteen etäisyydelle lampusta. Lähellä lamppua sivuauringot taipuvat kidevälkkeestä muodostuneena kolmiulotteisena pintana havaitsijan silmiin. Valokuvissa tämä vaikutelma ei kuitenkaan toistu, vaan näkyvillä on pelkät horisonttirengasmaiset viirut.

      Erikoinen paikka havaita sivuauringot on auton kuurainen tuulilasi. Haloille sopivia kiteitä muodostuu auton pinnoille varsin helposti. Parhaiten tällaiset halonäytelmät saadaan esiin pimeällä taskulampun valossa.

      Sivuaurinko on yleinen halo, jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Usein se näkyy taivaalla varsin lyhyen aikaa.

       

      Sivuaurinkoja nähdään varsinkin kun Aurinko on matalalla. Kuva Mikko Peussa.

       

      Lyhytaikainen, yksinäinen sivuaurinko syttyy monesti pieneen pilvikuituun. Näin syntyneet sivuauringot voivat olla toisinaan hyvin kirkkaita. Kuva Marko Riikonen. 

       

      Kuun poikki kulkevalla kapealla lentokoneen jättövanalla näkyvät sivuauringot. Ne ovat yleisin jättövanoilla havaittava halo. Kuva Eetu Saarti.

       

      Kun jääsumussa loistavat näin kirkkaat sivuauringot, silloin kannattaa katsoa myös tuplasti kauemmaksi Auringosta. Siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaiset 44° sivuauringot. Kuva Toivo Kiminki.

       

      Erillisissä kiteissä kimalteleva sivuaurinko. Kuva Sara Riihiaho.

       

      Suurella valonlähteen korkeudella sivuauringot ovat selvästi etääntyneet samaan aikaa näkyvästä 22° renkaasta. Kuva Jari Luomanen.

       

      Pilareita ja sivuaurinkoja laskettelurinteen lampuilla. Sivuauringot ovat lampuista vaakatasossa lähteviä valojuovia. Kuva Mika Aho.

       

      Halonäytelmä tuulilasissa. Sivuauringot on merkitty nuolilla. Värikäs kaari kuvan oikeassa alareunassa on zeniitinympäristönkaari. Valona on tuulilasin toisella puolella oleva led-lamppu. Kuva Jari Luomanen.

    • 22° upper tangent arc info

      22° ylläsivuava kaari on suoraan Auringon päällä näkyvä värillinen kaari. Yleensä se nähdään 22° renkaan kanssa, jota se sivuaa.

      22° ylläsivuavan kaaren muoto vaihtelee Auringon korkeuden mukaan. Matalalla Auringolla se on melko jyrkkä V-muoto. Korkealla Auringolla 22° yllä- ja allasivuavat kaaret muodostavat yhden kokonaisen halon, joka on vaakaellipsin muotoinen, tai hyvin korkealla Auringolla täysin rengasmainen. Suomessa Aurinko tai Kuu ei kuitenkaan nouse niin korkealle, että täysin rengasmainen 22° sivuava kaari olisi mahdollinen.

      Sivuavat kaaret eivät luonnossa ole useinkaan edellä kuvatun ideaalitapauksen kaltaisia. Esimerkiksi matalalla Auringolla ylläsivuava kaari saattaa selkeän V-muodon sijaan näkyä pelkkänä kirkastumana 22° renkaan yläosassa.

      22° yllä- ja allasivuava kaari yhtyvät teoriassa jo valonlähteen korkeudella 29 astetta. Alhaisin valonlähteen korkeus millä täydet sivuavat on luonnossa valokuvattu on 40 asteen tuntumassa. Useimmiten vielä 50 asteen korkeudellakin - mikä on suurinpiirtein kesäauringon keskipäivän korkeus Etelä-Suomessa - yllä- ja allasivuava kaari näkyvät erillisinä.

      Hyvin korkealla Auringolla esiintyvä renkaan muotoinen 22° sivuava ei eroa muodoltaan 22° renkaasta, mutta vahvoja viitteitä sen osuudesta ilmiöön antaa renkaan epätavallisen suuri kirkkaus ja terävyys.

      Talvella jääsumussa näkyy joskus ulkovalojen tuottamia pilareita jotka päästään haarautuvat V-muodoksi. Nämä ovat 22° ylläsivuavia kaaria.

      Kirkkaan ulkovalaisimen alla on mahdollista seurata 22° sivuavan valonlähteen korkeudesta riippuvaa muodonmuutosta liikkumalla lähemmäksi ja kauemmaksi valosta. Halo ilmenee lampun valossa kauniina, erillisistä kiteistä muodostuneena kolmiulotteisena pintana.

      22° sivuava kaari on yleinen halo jonka voi havaita noin 100 kertaa vuodessa. Vuoden lämpimämmällä puolisikolla on hyvä olla tarkkana ettei sekoita sitä ylempään 23° parheliaan, joka lämpöaaltojen aikaan on 22° sivuavaa kaarta yleisempi halo.

       

      Matalan Auringon 22° ylläsivuava kaari. Kuva Arja-Sisko Airila.

       

      Matalan auringon 22° ylläsivuava kaari. Näkyvillä on myös pilari ja heikot sivuauringot sekä hyvin heikosti 22° rengasta. Kuva Jouni Reivonen.

       

      Auringon päällä näkyvät 22° ylläsivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Jari Luomanen.  
       

      Jääsumuun muodostunut täysi 22° sivuava kaari Kuun ympärillä. Näkyvillä on myös muita haloja. Ylä- ja alakoverat Parryn kaaret ovat tiiviisti kiinni 22° sivuavassa ja lähinnä vain kirkastavat sitä. Niiden voi kuitenkin havaita heikosti erkanevan 22° sivuavasta kaaresta. Kuva Jukka Ruoskanen. 

       

      Toiselta puolelta täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas. Kuva Marko Riikonen.

       

      Täysi 22° sivuava kaari ja 22° rengas yläpilvessä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      Tämä rengas hyvin korkealla taivaalla olleen Kuun ympärillä lienee terävyytensä perusteella 22° sivuavan kaaren dominoima. Kuva Marko Riikonen.

       

      Silloin tällöin jääsumuun syntyvät ulkovalojen pilarit jakautuvat päistään V-muotoon. Kyse on 22° ylläsivuavasta kaaresta. Kuva Veijo Timonen.

       

      Simulaatiot 22° sivuavista kaarista viidelle valonlähteen korkeudelle. Kun valonlähde nousee yli 75 asteen, 22° sivuava kaari on renkaan muotoinen. Viivalla on piirretty 22° rengas ja horisontti. Oikeassa alakulmassa on simulaatioissa käytetty kide sekä  22° sivuavan kaaren valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Cirkumzenith arc info

      Zeniitinympäristön kaari on värikäs, korkealla taivaalla näkyvä halo, joka kiertää taivaan lakipistettä. Halon korkean sijainnin vuoksi on sen näkemiseksi kallistettava päätä takakenoon. Sivuauringot antavat vihjeen zeniitinympäristön kaaren mahdollisuudesta, sillä nämä halot syntyvät samoista jääkiteistä.

      Zeniitinympäristön kaari ei esiinny valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. Halon etäisyys valonlähteesta vaihtelee jonkin verran valonlähteen korkeuden mukaan. Se on kiinni 46° renkaassa valonlähteen korkeuskulmilla noin 16 - 28 astetta. Tätä suuremmilla ja alemmilla valonlähteen korkeuksilla se on siitä irti. 46° ylläsivuavaa kaarta zeniitinympäristönkaari sivuaa aina.

      Zeniitinympäristön kaaren voi havaita noin 30 kertaa vuodessa, mutta suurin osa esiintymisistä on varsin lyhytaikaisia ja verraten vaatimattomia. Harvinaiset kaikkein voimakkaimmat zeniitinympäristön kaaret ovat suurenmoista nähtävää.  

      Jääsumussa ulkovalaisinten valossa zeniitinympäristön kaari ilmenee kolmiulotteisena pintana, joka kaartuu silmien edestä kohti lamppua. Sen voi ulkovalaisimilla nähdä vaikka lamppu olisi yli 32 asteen korkeudella.

      Zeniitinympäristön kaari on mahdollista havaita myös kuuraisessa auton tuulilasissa. Tuulilasihalot saadaan dramaattisimmin esille pimeän aikaan käyttämällä valonlähteenä kirkasta taskulamppua. 

       

      Erittäin kirkas zeniitinympäristön kaari. Tällaisen näkemiseen voi aktiiviharrastajaltakin mennä vuosikymmeniä. Kuva Ari Laine. 

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristön kaari (zyk) on irrallaan 46° renkaasta. Sen sijaan se on aina kiinni 46° ylläsivuavassa kaaressa. Kuva Olli Sälevä.

       

      Taivaan poikki lipuva viattoman näköinen cirrus-pilven kuitu voi yllättää siihen syttyvällä zeniitinympäristön kaarella. Kuva Mika Aho.

       

      Tavanomainen zeniitinympäristön kaaren esiintymä ei ole kovinkaan kirkas. Tässä kuvassa halo on merkitty nuolella. Näkyvillä on myös 22° rengas ja oikeanpuoleinen sivuaurinko. Kuva Jari Luomanen. 

       

      Zeniitinympäristön kaari (zyk) ei voi näkyä yli 32° valonlähteen korkeuksilla. Tässä ollaan simulaatioiden perusteella lähellä tuota raja-arvoa 29-30 asteessa. Pikkuruiseksi sirpiksi kutistunut zeniitinympäristön kaari on kuvassa ehkä juuri ja juuri irrallaan 46° renkaasta. Kuva Marko Riikonen.

       

       

      Zeniitinympäristönkaari (zyk) auton tuulilasin kuurassa. Valonlähteenä on kirkas led-valo. Kuva on pinottu noin kymmenestä kuvasta joiden välillä kameraa on liikutettu aavistuksen verran. Näin ilmiö saadaan paremmin vastaamaan intensiteetiltään sitä mitä se paljaalla silmällä katsoen oli. Kuva Marko Riikonen. 

    • Parhelic circle info

      Horisonttirengas on valonlähteen tasossa taivaan ympäri kiertävä valkea rengas. Ilmiö on harvoin täydellinen, yleensä siitä havaitaan vain osia. Taivasta kannattaa pitää silmällä horisonttirenkaan varalta varsinkin silloin kun sivuauringot tai 22° sivuava kaari ovat kirkkaita.

      Jääsumussa ulkovalon alla näkyvä horisonttirengas kiertää erillisistä kiteistä muodostuvana pintana havaitsijan ympäri. Se näyttää olevan vastapuolella lamppua matalammalla. Hyvin korkean pylvään päässä olevan valaisimen (esimerkiksi lastausalueella) alle jääkidemassaa mahtuu enemmän, jolloin horisonttirengas saattaa näkyä vaikuttavana, erillisistä kiteistä koostuvana suppilona pään päällä.

      Erikoinen paikka nähdä horisonttirengas on auton kuurainen tuulilasi. Tuulilasihalot ovat parhaiten havaittavissa pimeällä kun valonlähteenä käytetään kirkasta taskulamppua. 

      Auringon tai Kuun valossa horisonttirenkaan voi havaita taivaalla noin 10 kertaa vuodessa. Tykkilumetuksen muodostamissa jääsumuissa se näkyy ulkovalaisimien alla varsin helposti.

       

      Täysi horisonttirengas yläpilvessä. Kuvan alaosassa näkyvät myös sivuauringot ja Auringon päällä 22° ylläsivuava kaari. Kuva Måns Hagberg.

       

      Täysi horisonttirengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuva Jari Luomanen.

       

      Alapilven raosta paljastunut horisonttirenkaan pätkä. Kuva Olli Sälevä.

       

      Tämän halonäytelmän horisonttirengas oli rajautunut harvinaisella tavalla Auringon läheisyyteen ja se muodosti yhdessä pilarin kanssa taivaalle ristin. Halot syntyivät jääkiteiksi muuttuneisiin alapilviin. Sensijaan 22° ylläsivuava kaari oli yläpilvessä. Kuva Marko Riikonen.   

       

      Horisonttirengas läpäisee kirkaan sivuauringon. Sivuaurinko itsessään voi simulaatioiden perusteella jatkua noin 20 astetta Auringosta poispäin, mutta tätä pidempi pätkä on aina horisonttirengasta. Samoin sivuauringosta Aurinkoon päin jatkuva pätkä on aina horisonttirengasta. Tyypillisesti Aurinkoa kohti horisonttirengas on himmeämpi, kuten tässäkin kuvassa. Kuva Sami Jumppanen.  

       

      Täysi horisonttirengas jääsumussa. Alla on halonäytelmästä simulaatio. Kuva Marko Riikonen.

       

      Horisonttirengas auton kuuraisessa tuulilasissa. Valona on kirkas led-lamppu. Kuvassa näkyy myös yläkovera Parryn kaari. Kuva Marko Riikonen.

       

      Jääsumussa lampuista jatkuvat vaakasuorat valoviivat eivät ole horisonttirenkaan pätkiä, vaan kyse on sivuauringoista, jotka ulkovaloilla ilmenevät tällä erikoisella tavalla. Horisonttirenkaan havaitsemiseksi on mentävä aivan lampun alle ja se näkyy aina erillisistä kiteistä muodostuneena pintana. Kuva Mika Aho. 

    • 46° halo info

      46° rengas on suurikokoinen, yleensä punaisen ja vihreän värityksen hallitsema halorengas. Siitä nähdään tavallisesti vain lyhyitä osia, esimerkiksi zeniitinympäristön kaaren alapuolella.

      46° rengas on sekoitettavissa paljolti samanmuotoiseen 46° ylläsivuavaan kaareen. Tämä on mahdollista kuitenkin vain kun valonlähde on alle 32 asteen korkeudella, sillä tätä korkeammalla ei 46° ylläsivuavaa muodostu.

      Näiden kahden halon tunnistus tehdään usein 22° renkaan ja 22° sivuavan kaaren kirkkaussuhteen avulla. Havaintokokemuksen kartuttua myös huomaa, että 46° rengas on väreiltään hailakampi kuin 46° sivuava kaari.

      Silti tilanteet, joissa on hankala sanoa onko kyse 46° renkaasta vai 46° sivuavasta kaaresta, ovat melko tavallisia. Eräs syy tähän on se, ettei jääkiteiden liiketiloista johtuen renkaan ja sivuavan kaaren välillä ole välttämättä selvää rajaa, vaan eriasteiset välimuodot ovat mahdollisia.

      46° renkaan voi nähdä taivaalla noin 15 kertaa vuodessa. Lisäksi se on helposti nähtävissä lumen pinnalla kauniina spektrin värisinä kidekimalluksina.

       

      Hieno 46° rengas (nuoli) Kuun jääsumuhalonäytelmässä. Kuu on yli 32 asteen korkeudella, joten 46° ylläsivuavaa kaarta ei voi esiintyä. Jääsumussa näkyy tyypillisesti parempia 46° renkaita kuin yläpilvissä. Lisäksi Kuun halonäytelmien valokuviin saa Auringon halonäytelmiä helpommin hyvän 46° renkaan pitkien valotusaikojen vuoksi. Valotuksen aikana jääkidepilvet ehtivät liikkua, jolloin ne muodostavat kuvaan tasaisemman taustan jota vasten halot erottuvat paremmin. Kuva Jari Luomanen.  

       

      Jääsumuhalonäytelmä Kuun valossa, kuvaan on merkitty 46° ja 22° renkaat. Kuu on 29-30 asteen korkeudella, mikä mahdollistaisi 46° ylläsivuavan kaaren. 22° sivuavan kaaren puuttuminen kuitenkin kertoo ettei 46° sivuavaa kaarta voi olla halonäytelmässä. Kuva Marko Riikonen.

       

      Tässä jääsumuhalonäytelmässä näkyvillä ovat harvinaisella tavalla sekä 46° rengas että 46° ylläsivuava kaari. Aurinko on sen verran matalalla, että zeniitinympäristönkaari (zyk) on 46° renkaasta erillään. 46° ylläsivuavassa kaaressa se sen sijaan on aina kiinni . Kuva Olli Sälevä. 

       

      Vaikka 46° rengasta ei visuaalisesti näkyisi taivaalla, on se mahdollista saada tyypillisesti esiin hyvän 22° renkaan sisältävistä halonäytelmistä valokuvauksen pinoamistekniikan avulla. Tässä yläpilvihalonäytelmässä on pinottu useita kahden minuutin aikana otettuja kuvia yhdeksi keskiarvokuvaksi ja näin saatu näkyville pitkä 46° rengas. Kuva Eetu Saarti. 

       

      22° ja 46° renkaat lumen pinnalla. Yksittäisissä kuvissa lumenpintahalot näkyvät tyypillisesti paljon heikommin kuin mitä vaikutelma paikan päällä oli. Pinoamalla päästään lähemmäksi visuaalista vaikutelmaa ja jopa sen yli. Pintahalosta otetaan useita kuvia niin että vaihdetaan paikkaa joka kuvan välillä esimerkiksi metrin verran. Otetut kuvat pinotaan tietokoneella yhdeksi summakuvaksi. Yllä oleva kuva on 69 kuvan pino. Kuva Jari Luomanen.

    • 46° infralateral arc info

      46° allasivuava kaari näkyy Suomessa luonnollisilla valonlähteillä aina valonlähteen suhteen kuperina kaarina. Lähempänä päiväntasaajaa Aurinko ja Kuu nousevat korkeammalle jolloin niiden alla voi nähdä yhtenäisen 46° allasivuavan kaaren. 

      46° allasivuavaa kaarta havaitaan meillä harvemmin kuin 46° ylläsivuavaa. Tähän lienee syynä se, että Aurinko ja Kuu ovat yleensä sen verran matalalla, ettei allasivuava kaari erotu lähellä horisonttia ilmakehän vaimennuksen ja pilvien epätasaisuuksien takia. Parhaat matalan Auringon 46° allasivuavat nähdään pääsääntöisesti jääsumussa.

      Vaikka 46° allasivuavan kaaren teoreettinen muoto on useilla valonlähteen korkeuksilla valonlähteeseen nähden kupera, se voi silti heikosti kehittyneenä näyttää pelkältä 46° renkaan pätkältä. Korkealla Auringolla 46° allasivuava saattaa tulla sekoitetuksi myös horisontinympäristön kaareen, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei ole.  

      46° allasivuava on mahdollista havaita yläpilvissä ainakin kerran vuodessa. Jääsumussa sen näkeminen riippuu lähinnä siitä kuinka paljon on mahdollisuuksia seurata laskettelurinteiden tykkilumetuksesta syntyviä laadukkaita jääsumuja.

       

      Kuun jääsumuhalonäytelmä näyttävillä 46° allasivuavilla kaarilla. Kuva Marko Mikkilä.

       

      46° sivuavat kaaret jääsumuun syntyneessä halonäytelmässä. Kuvan poikki kulkeva valkea kaari on horisonttirengas. Kuva Jari Luomanen.

       

      Tyypillinen yläpilven 46° allasivuava kaari on himmeä ja esiintyy vain toisella puolella. Halo on merkitty kuvaan nuolella. Näkyvillä on lisäksi 22° ylläsivuava kaari sekä 22° rengas. Kuva Ismo Luukkonen.

       

      Yläpilveen syntynyt halonäytelmä 46° allasivuavalla kaarella. Kuva Veikko Mäkelä.

       

      Lentokoneesta valokuvattu halonäytelmä jossa on mukana heikko 46° allasivuava kaari. Kuva Reima Eresmaa. 

       

      Simulaatiot 46° sivuavista kaarista. 46° ylläsivuava kaari on aina valonlähteeseen nähden kovera kaari, eikä sitä näy valonlähteen ollessa yli 32 asteen korkeudella. 46° allasivuava kaari on valonlähteeseen nähden kupera kaari noin 50° korkeudelle saakka. Suuremmilla valonlähteen korkeuksilla sen muoto on valonlähteeseen nähden kovera. Viivalla on piirretty 46° rengas ja horisontti. Simulaatio-ohjelma HaloPoint.

  • Rare halos (in sunlight)
    • 9° halo [Van Buijsen] info

      9° rengas eli Van Buijsenin halo on toiseksi pienin aurinkoa ympäröivä rengasmainen halo. Se syntyy pyramidikiteistä ja on yleisimmin havaittu kuudesta pyramidirenkaasta.

      Toisin kuin muut pyramidihalot, joita nähdään lähinnä pelkästään vuoden kesäisellä puoliskolla, 9° rengasta havaitaan kautta vuoden. Talvella siitä saadaan havaintoja Kuun ympäriltä. Tyypillisessä halonäytelmässä, varsinkin talvella, 9° rengas esiintyy pelkän 22° renkaan kanssa. Se on myös monimuotoisten pyramidihalonäytelmien peruskalustoa kesäkaudella.

      Van Buijsenin halon näkyessä 22° rengas on usein tavallista leveämpi. Tämä lienee merkki kahden muun pyramidirenkaan, 23° ja 24° renkaiden yhteensulautumisesta 22° renkaan kanssa. Toisaalta leveän renkaan saavat aikaan myös pienet kiteet ja siksi 22° renkaan paksuus ei ole tae 9° renkaan esiintymiselle.

      Tyypillinen 9° rengas ei ole erityisen silmiinpistävä ja se huomataan monesti vasta valokuvista. Toisinaan halon näkymista heikentää auringon läheisyydessä esiintyvä voimakas taustahehku. Päivätaivaalla kupera peili on suureksi avuksi 9° renkaan visuaalisessa havaitsemissa. Ahkera halotaivaan tarkkailija saa Van Buijsenin halon saaliikseen useita kertoja vuodessa.

      Kaikkia kuutta pyramidirengasta on havaittu myös lumen pinnalla. Vain 9° ja 24° renkaat on lumella nähty paljain silmin, muut on saatu esille ottamalla halonäytelmästä useita valokuvia, jotka on pinottu yhdeksi keskiarvokuvaksi. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä.

       

      Van Buijsenin halo (nuoli) kuun ympärillä seuranaan pelkää 22° rengas. Kuva Jaakko Kuivanen.

       

      9° rengas monimuotoisessa halonäytelmässä. Merkinnät r ja p tarkoittavat rengasta ja parheliaa. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      9° rengas lumen pinnan jääkiteissä. Näkyvillä olivat myös 22° ja 24° renkaat, mutta tässä kuvassa ne ovat rajautuneet lähes kokonaan pois. Kuva Markku Kauppinen.

    • 20° halo [Burney] info

      20° rengas eli Burneyn halo on yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Se nähdään tavallisesti 18° renkaan yhteydessä, mutta on tätä harvinaisempi. Hyvin harvoin 20° rengas esiintyy ilman 18° rengasta.

      Paljain silmin katsoessa Burneyn halo ei välttämättä erotu 18° renkaan ulkopuolelta, mutta kuperan peilin kautta havaittuna ilmiö tulee helpommin esiin. Se mikä paljain silmin näytti yhdeltä renkaalta, jakautuukin kahdeksi renkaaksi, joiden välissä on kapea kaistale tummempaa taustataivasta.

      20° renkaan voi nähdä keskimäärin kerran vuodessa. Kameran avulla sen saa saaliiksi usemmastakin pyramidihalojen näytelmästä, varsinkin jos ottaa runsaasti peräkkäin kuvia jalustalta ja pinoaa ne keskiarvokuvaksi.

      Burneyn haloa, niin kuin muitakin pyramidihaloja 9° rengasta lukuunottamatta, nähdään Suomen taivaalla lähes yksinomaan vuoden kesäisellä puoliskolla. Pyramidihaloja tavataan selvästi harvemmin kotimaan talven jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, mieluusti alle -30° C lämpötilojen vähäisyys maassamme.

      Toisaalta kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Tähän mennessä lumella on paljain silmin nähty vain 9° ja 24° renkaita, mutta muut renkaat on saatu esille kuvia pinoamalla. Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Hyvä puoli on, ettei lämpötilojen tarvitse olla läheskään niin alhaisia, kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Pyramidihalonäytelmä 20° renkaalla. Kuva Mika Aho.

       

      Pyramidihalonäytelmä jossa on muun muassa 20° rengas (ulompi nuoli) ja 18° rengas (sisempi nuoli). Kuva Jari Luomanen. 

       

      Keskiarvopino halonäytelmästä lumen pinnalla paljastaa useita pyramidirenkaita, joiden joukossa on myös 20° rengas.Kuva on pinottu 379 yksittäisestä kuvasta. Kuva Marko Riikonen.

    • 24° halo [Dutheil] info

      24° rengas eli Dutheilin halo on yksi kuudesta halorenkaasta, jotka syntyvät pyramidikiteistä. Se havaitaan aina yhdessä 22° renkaan kanssa. Dutheilin halon suoran havaitsemisen voi estää 23° rengas siten, että halot sulautuvat yhdeksi paksuksi renkaaksi.

      24° renkaan kanssa pitäisi teoriassa olla nähtävillä myös 9° rengas, sillä halot aiheuttavat valonreitit pyramidijääkiteessä ovat samankaltaisia. Näin yleensä onkin, mutta joskus 9° rengas puuttuu tai se on hyvin heikko. Eritoten Auringon ollessa matalalla saattaa yläpilvien epätasaisuus häivyttää pienen Van Buijsenin renkaan olemattomiin.

      Dutheilin halo on varsin harvinainen - se on mahdollista nähdä taivaalla keskimäärin kolme kertaa vuosikymmenessä. Valokuvauksen pinoamistekniikalla ilmiön saa useammin esiin. Pyramidihalonäytelmästä kannattaa ottaa jalustalta useita kuvia, jotka pinotaan tietokoneella yhdeksi keskiarvokuvaksi.

      Hyvin harvoin pyramidihaloja tavataan Suomessa jääsumussa. Suurin syy tähän lienee pyramidikiteiden synnylle riittävän matalien, mieluusti alle -30° C lämpötilojen vähäinen esiintyminen maassamme.  

      Toisaalta kaikki kuusi pyramidirengasta on mahdollista löytää talvisin lumen pinnalta. Ne tosin yleensä saadaan esille vasta valokuvista käyttämällä pinoamismenetelmää, mutta hienoimmissa näytelmissä Dutheilin halo on ollut nähtävissä paljain silmin hangella.

      Parhaat mahdollisuudet pyramidikiteisiin lumen pinnalla on vesisumuisen pakkaskelin jäljiltä. Lämpötilojen ei tällöin tarvitse olla läheskään niin alhaisia kuin mitä pyramidikiteiselle jääsumulle vaaditaan.

       

      Halonäytelmä useilla pyramidirenkailla. 24° renkaassa on vasemmalla puolella kirkastuma, joka lienee 24° ylempi parhelia. Kuva on keskiarvopino useasta yksittäisestä kuvasta. Kuva Marko Riikonen.

       

      22° ja 24° renkaat lumen pinnalla. Kuva Toni Kiiskinen.

       

      Yllä keskiarvopino 118 lumenpintahalonäytelmän kuvasta, alla yksittäinen kuva. Yksittäisessä kuvassa voi aavistella 24° rengasta ja visuaalisesti vaikutelma oli samanlainen. Kuitenkin vasta pinossa ilmiö näkyy kunnolla. Pinossa ilmenee myös 9° rengas, jonka näkemisestä ei ollut toivoa paljain silmin. Taivaalla oli haloja yläpilvessä. Kuvat Marko Riikonen.

    • 18° parhelia [Thompson] info

      18° parheliat eli Thompsonin kaaret ovat Auringon molemmin puolin esiintyviä lyhyitä, pystyjä kaaren pätkiä.

      Yleensä 18° parheliat ilmenevät enemmän tai vähemmän saumattomana osana 18° rengasta. Myös varsinainen 18° rengas näyttäytyy usein auringon sivuille rajautuneena.

      Pyramidikiteistä aiheutuva 18° parhelia on mahdollista nähdä taivaalla pari-kolme kertaa vuodessa. Valtaosa havainnoista on yläpilvissä, sillä pyramidikiteiset jääsumut ovat Suomessa harvinaisia.

      Lähellä 18° parheliaa sijaitsee samannäköinen 20° sivuava kaari. Tämä niin ikään pyramidikiteistä aiheutuva halo on kuitenkin erittäin harvinainen.

       

      Pyramidihalonäytelmä 18° ja 23° parhelioilla sekä niitä vastaavilla renkailla. Kuva on keskiarvopino 59 ruudusta. Tällainen 18° ja 23° etäisyyksien halojen yhdistelmä on yksi pyramidihalonäytelmien arkkityypeistä. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      18° parhelia (nuoli) yksinkertaisessa pyramidihalojen näytelmässä. Pitkä kaari Auringon päällä on 23° parhelia. Näkyvillä on myös heikot 23° ja 18° renkaat. Kuva Marko Riikonen.

       

      Pyramidihalonäytelmä jääsumussa. Kuvaan on merkitty 23° ja 18° parheliat. Kuva Tapio Koski.

       

      Simulaatiot 18° parheliasta viidelle valonlähteen korkeudelle. 18° ja 22° renkaat on esitetty viivalla. Korkeudella viisi astetta näkyy simulaatiossa kaksi 18° parheliaa, joista ulompi ja heikompi on 22° renkaan kohdalla. Tämä on 18° parhelian toinen osamuoto, jota ei suoraan ole vielä havaittu (vieläkin matalammalla valonlähteen korkeudella se on päällekkäin tavanomaisen osamuodon kanssa). Esitetty on myös simuloinnissa käytetty kide ja 18° parhelian valonreitti. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

    • Upper 23° parhelia [Nieuwenhuys] info

      Ylempi 23° parhelia eli Nieuwenhuysin kaari on valonlähteen yläpuolella näkyvä pitkä kaari. Tätä pyramidikiteistä aiheutuvaa haloa luullaan monesti 22° ylläsivuavaksi kaareksi. Näin käy erityisesti kun 23° parhelia esiintyy yksinään ilman muita haloja, mikä on tälle halolle varsin tavanomainen ilmenemistapa.

      Sekaannus 22° ylläsivuavan kanssa tapahtuu suurilla Auringon korkeuksilla jolloin ylläsivuava sekä 23° parhelia ovat muodoltaan samankaltaisia. Noin 35 astetta matalammilla Auringon korkeuksilla ylläsivuavan Aurinkoon nähden kuperaksi muuttuva muoto estää virhetulkinnat, sillä 23° parhelia pysyy aina valonlähteeseen nähden koverana. Matalilla Auringon korkeuksilla 23° parhelia on myös etääntynyt sen verran kauaksi valonlähteestä, ettei se tämänkään puolesta enää käy 22° ylläsivuavasta.

      Suurilla Auringon korkeuksilla virhetulkinnan mahdollisuus on kuitenkin olemassa ja jopa todennäköinen. Silmä harjaantuu 23° parhelian tunnistamiseen ajan kanssa ja vähitellen oppii että 23° parheliat ovat olemukseltaan diffuusimpia ja paksumpia kuin 22° ylläsivuavat. Kannattaa myös tarkkailla näkyykö 22° allasivuavaa kaarta.

      Nieuwnehuysin kaari esiintyy varsin harvoin 22° ylläsivuavan kanssa. Suurilla Auringon korkeuksilla nämä halot voivat sulautua yhteen. Matalammilla Auringon korkeuksilla - kun välimatka ylläsivuavan ja 23° parhelian välillä on pidempi - voi 23° parhelia tulla tulkituksi yläkoverana Parryn kaarena. Teoriassa on myös mahdollista että 23° parhelia ja Parry näkyvät yhtäaikaa taivaalla.

      Yksi tärkeä seikka joka auttaa Nieuwnehuysin kaaren tunnistamisessa on, että niitä näkyy lähes yksinomaan vuoden kesäisellä puoliskolla lämpöaaltojen aikaan. Ajankohtaa selvästi lämpimämmillä keleillä 23° parhelia on 22° ylläsivuavaa yleisempi halo taivaalla.

      Kesät ovat erilaisia ylemmän 23° parhelian esiintymismäärien suhteen. Hellekesinä vuoden kokonaissaldoksi saattaa aktiivihavaitsijalle tulla parikymmentä tapausta. Kylminä kesinä saalis jää muutamaan.

               

      Ylempi 23° parhelia (pitkä kaari auringon päällä) on tämän halonäytelmän huomiota herättävin halo. 9° ja 18° renkaat erottuvat vaivaisesti Auringon oikealla puolella. Kuva Eetu Saarti.

       

      Pyramidihalonäytelmä jääsumussa 23° ja 18° parhelioilla. Kuva Tapio Koski.

       

      Pyramidihalonäytelmä 23° ja 18° parhelioillla sekä niitä vastaavilla renkailla. Kuva on keskiarvopino 59 kuvasta. Kuva Jukka Ruoskanen.

       

      23° parhelia ja himmeä zeniitinympäristön kaari. Kuva Jari Piikki.

       

      Halonäytelmä 23° ja 18° parhelioilla. Kuva Marko Riikonen

       

      Koska tässä halonäytelmässä on voimakas 24° parhelia, 22° ylläsivuavan kaaren päällä näkyvä kaari saattaa olla pikemminkin ylempi 23° parhelia kuin Parryn kaari. Tätä tulkintaa puoltaa myös kaaren diffuusi olemus. Kuva Juha Tonttila.

       

      Simulaatiot 23° parheliasta viidelle valonlähteen korkeudelle. Apukuviona 23° rengas. Oikeassa alakulmassa on 23° parhelian valonretti pyramidikiteen tyypissä joka on todennäköisesti vastuussa yksinäisistä 23° parhelioista. 23° parhelia on muodoltaan identtinen yläkoveran Parryn kaaren kanssa, mutta se sijaitsee asteen kauempana Auringosta. Ilmiön tunnistamisessa tapahtuu sekaannusta kuitenkin lähes yksinomaan 22° ylläsivuavan kaaren suhteen. Simulaatio-ohjelma: HaloPoint.

Send a comment

Comments are checked and moderated before publication If you want to contact the observer directly about possibilities to use these images, use the Media -form.

*

*

*
characters left

By sending in this comment I confirm, that I've read and understood the the observation system's privacy policy.