Newest observations

Contact information

Taivaanvahti,
Ursa Astronomical Association
Kopernikuksentie 1
00130 Helsinki
taivaanvahti(at)ursa.fi

Ursa Astronomical Association

0 observations and 0 comments in queue.

Only observations that have a description and at least one image attached.

Huomiota herättäviä yöpilviä

20.7.2021 klo 23.40 - 01.25 - Hamina (V)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Kävin katsomassa tilanteen 23.40 ja jo tuolloin huikaisevan kirkkaat yöpilvet peittivät suurimman osan taivasta. Päätin lähteä kuvailemaan mikä tietysti kannatti, koska tämä näytelmä oli kovinta pitkään aikaan. Illan pimetessä alue toki rajaantui mutta kirkkaus muuttui melko huikaisevaksi. Kannatti pihdata kategoriaa "huomiota herättävä", koska edellisestä kyllä pantiin vielä pykälä paremmaksi. Onneksi aiemmassa haviksessa oli varaus kertomuksessa tällaisen mahdollisuuden varalle.

Images: 2 pcs

Kirkkaita yöpilviä

18.7.2021 klo 23.40 - 01.45 - Hamina (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Jo ennen puolta yötä näkyi luoteistaivaalla yöpilvivöitä. Joskus puoli yhden maissa näytti jo niin komealta, että päätin lähteä pellonreunaan ottamaan kuvat. Tuli mieleen siinä, että nyt voisi taas kokeilla osuvatko tiettyjen maamerkkien kannalta suunnat hyvin. Haminan raatihuoneella oli aika päräyttävää ja kun menin vielä RUK:n päärakennukselle niin pilvet oli kuin varta vasten sommiteltu valmiiksi.  Näytelmiä on vaikea verrata keskenään mutta ehkä tämä kiilaa (ainakin toistaiseksi) kesän kärkeen erittäin näyttävien ja pitkien vöiden ansiosta. 

Images: 3 pcs • Comments: 2 pcs

Yöpilviä pilviraosta

10.7.2021 klo 00.00 - 00.40 - Hamina (I)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Keskipilvilautoista huolimatta itätaivaalla alkoi kehittyä yöpilvinäytelmä himmein mutta zeniitin yli menevin vöin. Luoteessakin oli myöhemmin kirkas vyö mutta en jatkanut seuraamista pidempään.

Kirkkaita yöpilviä

5.7.2021 klo 00.00 - 01.20 - Hamina (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Puolen yön tietämissä vilkaisu ulos kertoi, että valaisevia yöpilviä on tarjolla tulevana yönä. Ulkona kun kävi katsomassa niin etelätaivaalla oli todella kirkas vyö jo silloin. Seurailin ensin kaikessa rauhassa mitä tuleman pitää, sitten päätin käydä taltioimassa tilanteen havaintopaikalla sillä nämä varsin kirkkaat että laaja-alaiset näytelmät ovat heinäkuun alkupuolen spesialiteetti. Komeaa oli.

Images: 4 pcs

Selvästi näkyviä yöpilviä

2.7.2021 klo 01.00 - 01.34 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Näköjään on tulossa varsin vilkas yöpilvikausi taas.

Images: 2 pcs

Nähty vähintään 10 salamaa

23.6.2021 klo 18.30 - 19.30 - Kuopio (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Olen odotellut jo vuosia Aadolfin päivään osuvaa myrskyä ja tänään se sitten tuli, siis kunnon aito teräsmyrsky. Useampi kuuromainen episodi oli tosiaan jo aiemmin, vähän pelkäsin että vievätkö ne energian varsinaiselta MCS:lta mutta onneksi niin ei käynyt. Tai ilmiö taisi itse asiassa olla MCV eli mesoskaalan vorteksi. Istuskelin partsilla ja koetin nappailla salamoita puhelimen Lightning appsilla, jotain jopa jäi kennollekin. Kun puuskarintama tuli kohdalle niin sitten alkoi tapahtua. Vettä tuli uskomattomalla raivolla ja näki oikein miten syöksyvirtaus painoi sitä rytmikkäinä aaltoina. Lopu...

Images: 2 pcs

Muu myrskyilmiö

23.6.2021 klo 17.10 - Kuopio (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Tänään oli useampi ukkosepisodi, tähän liittyi varsin selvärajainen sadeseinämä.

Comments: 2 pcs

Vastapilvisäteet

15.6.2021 klo 19.00 - 20.00 - Helsinki (II)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Aurinko oli suhteellisen matalalla ja kumpupilviä liikkui sopivasti, joten heikohkoja vastapilvisäteitä saattoi bongata taivaalta.

Images: 2 pcs

Osittainen auringonpimennys

10.6.2021 klo 12.55 - 14.22 - Helsinki (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Edellisen kerran kun havaitsin auringonpimennystä se oli Chilen 2019 täydellinen auringonpimennys. Vyön alla piti olla nyt myös Argentiinan pimennys 2020 mutta korona jäi havaitsematta koronan takia. Eipä ole tullut aurinkosuodatintakaan kaivettua esiin tänä aikana kun Auringon aktiivisuus ja ja siten pilkkujen määrä on ollut vähäinen mutta nyt oli kyllä oikein mukava tehdä havaintoa erittäin kesäisessä kelissä. Siellä se Kuun varjo lipui.

Images: 2 pcs

Bishopin rengas

13.5.2021 klo 12.30 - 13.35 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Katselin että taivas on melko sakea ja arvelin, että metsäpalojen savun kaukokulkeumasta on kyse. Piti kokeilla Bishopin rengasta ja kyllähän se siellä mielestäni on.

Siitepölykehä

12.5.2021 klo 12.40 - 13.35 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Sunnuntaina jo huomasi siitepölyn läsnäolon ja maanantainakin äänihuulet temppuilivat. Tänään oli sen verran selkeä taustataivas että lounaalle mennessä siitepölykehän saattoi bongata helposti. Koivua näytti olevan runsaasti allergiatiedotteen perusteella.

Images: 3 pcs • Comments: 1 pcs

Useita kirkkaita halomuotoja

9.5.2021 klo 15.25 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Taivaalla oli hyvin kirkas 22r ja 22y:n pätkää. Kävipä jopa niin, että minulta kysyttiin että mistä on oikein kysymys ja selitin sitten lyhyesti.

Harvinaisia halomuotoja

3.5.2021 klo 08.48 - 11.20 - Helsinki (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Aamulla heti herättyäni totesin Twitteristä, että halottaa. Eipä muuta kuin ottamaan kuvia, tosin paras vaihe oli ilmeisesti jo takanapäin. En päässyt kunnolla tutkimaan tilannetta, joten otin kameran lähtiessä mukaan mutta näytelmä oli tosiaan jo hiipumassa. No, sai sentään jotain. Edit: Ei pitäisi koskaan esittää arvioita hiipumisesta, onneksi muut olivat tarkkoina. Wegenerit sieltä vielä putkahtivat ja 120 sauritkin näyttävät olevan.

Images: 6 pcs

Väripilviä

14.4.2021 klo 13.52 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Aurinko oli tulossa pilven takaa esiin niin reunassa näkyi hetken aikaa värejä.

Anomaalinen kehä

26.3.2021 klo 17.49 - Helsinki (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Lähdin lenkille ja kiinnitin huomiota suhteelliseen laaja-alaiseen hehkuun Auringon ympärillä. Kehän reunakin näytti punertavalta, joten bishopin rengas tuli mieleen mutta tämä oli kompaktimmalla tavalla näkökentässä. Kuvan oton jälkeen päädyin siihen, että tämän voi merkitä anomaalisena kehänä. Lepän siitepölyn kulkeumaa on tällä hetkellä mutta eipä tämä siitepölykehä ole, ehkä runsas katupöly on tekijänä mukana?

Comments: 1 pcs

Yksi halomuoto

18.3.2021 klo 16.54 - Helsinki (I)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Pilvikuituun ilmestyi varsin kirkas sivuaurinko mutta oli niin lyhytaikainen että hyvä kun kuvan ehti saada.

Images: 2 pcs

Useita halomuotoja

8.3.2021 klo 10.02 - Helsinki (II)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Perushalottelua oli tarjolla, sen verran kauan on edellisestä havainnosta että piti taltioida.

Anomaalinen kehä

2.10.2020 klo 13.30 - 22.00 - Helsinki (IV)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Päivällä lounastauolla taivas oli samean maitomainen ja Auringon ympärillä kirkkaampaa hehkua laajalla alueella. Lähempänä auringonlaskua sameus jatkui mutta Auringon ympärillä oli anomalinen kehä. Myöhemmin pimeällä myös Kuun ympärillä oli nähtävissä kirkas hehkuva kiekko. Nämä liittyvät mitä ilmeisimmin kaukokulkeumana tulleeseen hiekkapölyyn ja mahd. metsäpalosavuihin: https://twitter.com/meteorologit/status/1311993833362731008 Koetin metsästää kalansilmällä Bishopia mutta sitä ei löytynyt.

Images: 2 pcs

Selvästi näkyviä yöpilviä

1.8.2020 klo 00.05 - 01.00 - Hamina (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Jonkin aikaa on jo kutkutellut kuvata yöpilviä vaihteeksi filmille. Arvoin pitkään kuvaanko haudasta nousseelle Kodak Ektachrome-diafilmille vai Kodak Ektar 100-värinegatiiville. Valitsin sitten jälkimmäisen, koska taivaan ja etualan kirkkausero on kuitenkin merkittävä ja siten paremmin hallittavissa. Sattui vielä tällainen pienialainen mutta näyttävä näytelmä niin tulihan sieltä tulostakin.

Selvästi näkyviä yöpilviä

21.7.2020 klo 00.40 - 01.30 - Kuopio (III)
Matias Takala, Kuopion Saturnus

Tähän aikaan kaudesta yöpilvet alkavat näkyä pohjoisempanakin kuin etelärannikolla. 

Search result contains observations from time period 1.1.2000 klo 00.00 - 28.7.2021 klo 22.57.